Koetellaan kaikki ja pidetään se, mikä hyvää on

Olen monessa asiassa myöhäsyntyinen. Siinä, missä kristitty siunaa Israelia, olin kaksi vuosikymmentä hiljaa, kun en käsittänyt, mitä se tarkoitti. Kymmenisen vuotta sitten tuo asia avattiin omalle sydämelleni eikä sitä voi sieltä pois ottaa.

Näin viime marraskuussa (2013) netissä nimen David Herzog enkä kiinnittänyt asiaan huomiota. Miksi olisin? Monella oli mielipide, mutta itselläni ei vieläkään. Tilasin saatavilla olevat suomeksi käännetyt kaksi kirjaansa, katselin hänen joulukuun Suomen tilaisuudet Tv7:lta, ja tulin siunatuksi. Tätä lisää.

Kyse ei ole henkilöstä – hänestä, sinusta tai minusta, vaan tämän ajan kristityistä. Vaikka meillä on reilun kahdentuhannen vuoden ajalta kirjattua tietoa alkaen Jeesuksen syntymästä, olemme saman taivaan alla samassa tilanteessa Itämaan tietäjien kanssa ’Menkää ja tiedustelkaa’.

Minua siunaa, että Suomen Siionissa on kristittyjä, jotka toivottavat DH:n tervetulleeksi – yhtenä meistä. Jätetään loput Jumalalle.

ihmeidenaika

 

2 kommenttia artikkeliin ”Koetellaan kaikki ja pidetään se, mikä hyvää on

  1. Tuli mieleeni legenda kotiseudultani, jossa on kaksi pikkuruista koskea, Mesikoski ja Aittokoski. Taru kertoo miehistä, jotka lähtivät venheellä ylittämään koskia, kun tuuli yltyi. Toinen miehistä loihtemaan ’Auta Jumala Aittokoskessa, Meskosken melon itekkii’. Niinhän siinä kävi, että mies hukkui Mesikoskeen, josta aina aiemmin oli selvinnyt kuivin jaloin.

    Jumala ei kunniaansa jaa. Hänen Sanansa on uskovien puolella eikä se Hänen tykönsä tyhjänä palaja, vaan tekee sen, mikä Hänelle otollista on, ja saa menestymään sen, mitä varten se on lähetetty.

    Tykkää

  2. Jäi hyvä mieli Daven kokouksista, vaikkakin pientä suomettumista oli havaittavissa.

    Eräs veli kirjoittikin osuvasti, ettei stadionin julistuksessa kuulijoita jätetty orpoina ristin juurelle.

    ”En minä jätä teitä orvoiksi; minä tulen teidän tykönne.” Joh.14:18

    Tykkää

Mielipiteeni asiasta

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s